Apteekkarin blogi: Vierivä kivi ei sammaloidu - mitä se oikeastaan tarkoittaakaan?
"Vierivä kivi ei sammaloidu" on vanha sananlasku, jota käytetään monissa eri kulttuureissa. Tämän sanonnan ytimessä on ajatus siitä, että jatkuva liike estää paikalleen jäämisen ja jämähtämisen - niin henkisesti kuin fyysisesti. Jatkuvasti eteenpäin rullaava kivi ei ehdi kerätä sammalta hidastamaan vauhtia.
Mutta mitä tämä sanonta merkitsee meille modernissa elämässä? Voisiko olla niin, että sanonnalla onkin erilaisia merkityksiä eri elämäntilanteissa?
Aktiivisuus pitää virkeänä
Sanonnan ensimmäinen ja ehkä ilmeisin tulkinta on se, että aktiivinen elämäntapa – oli kyse sitten henkisestä tai fyysisestä liikkeestä – estää meitä kangistumasta kaavoihin. Ihminen, joka ottaa vastaan uusia haasteita, kokeilee uusia asioita ja jatkaa oppimista pysyy nuorena ja virkeänä. Pysähtyneisyys, olipa se henkistä tai fyysistä, voi puolestaan johtaa tylsistymiseen, passiivisuuteen ja jopa taantumiseen.
Esimerkiksi työelämässä tällainen aktiivisuus voi tarkoittaa sitä, että pidämme taitojamme ajan tasalla, opimme uusia teknologioita tai otamme vastaan uusia rooleja. Elämä muuttuu jatkuvasti ja mukana pysyminen vaatii meiltä liikettä.
Paikoillaan pysyminen voi olla arvokasta
Paikoillaan pysyminen voi olla arvokasta Sanonnan voi kuitenkin tulkita myös toisin: onko sammaloituminen todella niin huono asia? Sammalhan symboloi pysyvyyttä ja juurtumista. Joskus paikalleen pysähtyminen, juurien kasvattaminen ja omien arvojen ja periaatteiden syventäminen voivatkin olla arvokkaampia kuin jatkuva liike. Ihminen, joka koko ajan pyrkii eteenpäin, voi hukata juurensa tai jättää huomaamatta tärkeitä asioita, jotka vaatisivat pysähtymistä.
Henkisessä mielessä tämä voi tarkoittaa sitä, että kiireen ja jatkuvan suorittamisen sijaan oppisimme arvostamaan hiljentymistä, läsnäoloa ja syventymistä itseemme ja ympäröivään maailmaan.
Ikigai ja merkityksellinen liike
Olen kirjoittanut blogeissani paljon Ikigaista, joka on japanilainen käsite, joka tarkoittaa "syytä elää" tai "elämän tarkoitusta". Se on itselleni tärkeä elämänvoima, joka antaa energiaa ja syyn nousta sängystä joka aamu. Ikigai perustuu neljän tekijän tasapainoon: se mitä rakastat, missä olet hyvä, mitä maailma tarvitsee ja mistä voit saada korvauksen.
Kun katsomme sanontaa "vierivä kivi ei sammaloidu" Ikigain valossa, voimme ymmärtää, että pelkkä liike ei riitä. Elämän tulee olla merkityksellistä ja suuntautua kohti sellaista toimintaa, joka täyttää kaikki nuo neljä Ikigain osaa. Jos ihminen liikkuu jatkuvasti, mutta ilman suuntaa tai tarkoitusta, hän voi pian tuntea itsensä uupuneeksi ja tyhjäksi.
Jotta elämä olisi tasapainoista, on tärkeää, että tekemämme liikkeet tukevat meidän Ikigai-käsitystämme: antavat meille iloa, haastavat meidät, hyödyttävät muita ja mahdollistavat elantomme saamisen.
Tasapainon löytäminen
Ehkä viisainta onkin löytää tasapaino liikkeen ja pysähtymisen välillä, juuri kuten Ikigai-filosofia ehdottaa. Liian pitkään paikallaan pysyminen voi johtaa jämähtämiseen ja sammaloitumiseen, mutta jatkuva liike ilman tarkoitusta voi tehdä elämästä levotonta ja juurettoman. Elämässä on kausia, jolloin liike on tarpeen ja toisaalta hetkiä, jolloin on hyvä pysähtyä ja koota voimia.
Ikigain näkökulmasta elämämme liikkeen tulisi olla tasapainoista: liike ei ole pelkkää suorittamista, vaan se kumpuaa syvästä merkityksen tunteesta. Meidän tulee löytää se, mikä antaa meille merkityksen ja ohjata elämämme liike kohti tuota päämäärää.
Kehon, mielen ja sielun yhdistämisellä pystymme saavuttamaan syvemmän ymmärryksen itsestämme, mutta myös meitä ympäröivästä maailmasta ja tätä kautta saavuttaa kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin.
"Vierivä kivi ei sammaloidu" muistuttaa meitä liikkeen ja muutoksen tärkeydestä, mutta Ikigain avulla voimme myös ymmärtää, että merkityksellinen elämä ei ole vain jatkuvaa liikettä.
Elämässä on kyse tasapainosta, ja joskus paras päätös on vieriä, mutta toisinaan on myös hyvä juurtua. Kun liikkeemme tukee elämämme tarkoitusta, pysymme virkeinä, elinvoimaisina ja täyteläisinä – emme sammaloidu.
Millainen kivi sinä haluat olla: mikä on sinun Ikigaisi?
Jätä kommentti