KUINKA IHO PITÄÄ SUOJATA ULKOILLESSA?

6.2.2024

Joka kymmenes suomalainen palelluttaa ihonsa vakavasti elämänsä aikana. Vaikka paleltumisriski lisääntyy vasta noin -15 asteessa, yhtälöön vaikuttaa myös tuuli. Esimerkiksi 10 asteen pakkasella 7 metriä sekunnissa puhaltava viima tuntuu miltei pariltakymmeneltä miinusasteelta, mikä lisää paleltumisvaaraa jo merkittävästi. 

Kun ilman lämpötila laskee, lämmin veri siirtyy kehon ääreisalueilta sisäelinten suojaksi. Koska veri ei saa jäädä ilman happea, se ohjautuu ajoittain pintaan. Kun ihon hiusverisuonet silloin laajenevat, iho punoittaa.

Punoittelu sinänsä on normaalia, mutta jos siihen alkaa liittyä nipistelyä ja tunnottomuutta, ovat ne merkkejä siitä, että ihon lämpötila on yhä laskemaan päin. Viimeistään nyt pitää suunnata sisälle tai painella tuntemuskohtaa lapasella tai lämpimällä kädellä. 

Toisaalta paleltuminen ei aina tunnu miltään, minkä vuoksi talviulkoilun aikana on hyvä seurailla kasvojen värimuutoksia. Vaaleaksi muuttuvat ihonkohdat tai laikut viestivät siitä, että iho on todennäköisesti päässyt paleltumaan. 

Paras tapa suojata iho pakkaselta ovat vaatteet, mutta ne eivät yleensä peitä koko kasvoja. Lasten suosimat kypärämyssyt ja kommandopipot olisivat toki käteviä kaikille, mutta vain harva käyttää sellaista enää päiväkotivuosien jälkeen. 

Kasvojen suojaaminen pakkaselta kosmetiikalla

Onneksi kasvoja voi suojata myös kosmetiikalla. Ennen yleisiä “vedettömiä vaseliineja” ei enää suosita, sillä ne muodostavat iholle hengittämättömän kalvon. Kun kasvojen oma kosteus ja hiki eivät silloin haihdu normaalisti, ne saattavat jäätyä, mikä lisää paleltumisriskiä. Lisäksi paksu rasvakerros heikentää ihon kykyä aistia kylmyyttä, jolloin paleltuminen saattaa yllättää vaivihkaa.

Vaseliinin ja muiden mineraaliöljypohjaisten balmien sijaan ihon kylmäsuojaukseen kannattaa käyttää täyteläistä kosteusvoidetta. Esimerkiksi monet kuivalle ihotyypille suunnatut hoitovoiteet soveltuvat tähän yleensä hyvin. Kun voiteen levittää kasvoille noin puoli tuntia ennen ulosmenoa, se ehtii lämmetä ja imeytyä riittävästi, eikä sen sisältämän veden jäätymistä tarvitse pelätä.

Kasvojen ihon rauhoittaminen

Ulkoilupäivän jälkeen ihon verenkierto lämpimissä sisätiloissa vilkastuu. Mitä pahemmasta pakkasesta tai viimasta iho palautuu, sitä todennäköisemmin sitä saattaa peräti pistellä ja kutista. Kylmässä kelissä ihosta on myös haihtunut tavallista enemmän kosteutta, mikä voi saada kasvot tuntumaan kireiltä ja epämukavilta. 

Kuumana helottavan, kuivan ihon rauhoittamiseen löytyy apteekista monenlaisia naamioita, seerumeita, suihkeita ja muita erikoistuotteita. Muutamia valmiita vaihtoehtoja löydät alta, ja lisää suosituksia saat henkilökunnaltamme verkossa ja kivijalassa.

PALELTUMA? TOIMI NÄIN!
  • Älä hankaa paleltunutta ihoa lumella, harjalla, tms., koska tämä voi vaurioittaa ihoa lisää.
  • Sulata paleltuma heti, mieluiten lämpimässä tilassa. 
  • Jos käytössä on vettä, sopiva lämpötila on n. 40°.
  • Mene lääkäriin, jos epäilet syvää paleltumaa tai ihoa sulamaan 30 minuutin käsittelyn jälkeen.