Raudanpuutteen oireet
Raudanpuutteen yleisimpiä oireita ovat jatkuva väsymys sekä suorituskyvyn lasku. Mutta myös monia muitakin oireita voi ilmetä, esimerkiksi sydämentykytystä, hengenahdistusta, huimausta, päänsärkyä sekä hiusten lähtöä ja kynsien ohenemista.
Mikä on ferritiini?
Ferritiini on elimistön raudan varastoproteiini ja kuvastaa kuinka paljon rautaa on varastoituneena kehossa. Ferritiinipitoisuuden pienuus voi olla merkki raudanpuutteesta.
Mikä on hemoglobiini?
Hemoglobiini on rautapitoinen happea sitova proteiini, joka pääosin kuljettaa happea punasolujen mukana. Raudanpuutetta ei voi välttämättä todeta pelkällä hemoglobiinin mittauksella eikä myöskään rautavarastoja voida näin arvioida. Hemoglobiini voi myös joissakin tilanteissa olla koholla, vaikka kärsisikin raudanpuutteesta. Esimerkiksi tupakoitsijoilla on korkeampi hemoglobiinitaso.
Mikäli hemoglobiinitaso on alle viitearvojen tai laskenut aiemmasta 20 pykälää, voi tämä olla merkki raudanpuutteesta. Tällöin yleensä puhutaan anemiasta. Anemian syitä on muitakin kuin pelkkä raudanpuute, joten silloin kannattaa kartoittaa tilanne lääkärin vastaanotolla.
Tulehdustila voi nostattaa ferritiinipitoisuuksia
Suuri ferritiinipitoisuus ei välttämättä poissulje raudanpuutetta. Korkea tai jopa normaali pitoisuus veressä voi selittyä esimerkiksi tulehdusreaktiolla kehossa. Ferritiinipitoisuus voi nousta herkästi rautavarastojen tilasta riippumatta myös esimerkiksi maksasairauksissa tai kasvaimen yhteydessä.
CRP-tulehdusarvo nousee yleensä kehon eri tulehdustiloissa, ja CRP-arvon mittauksella voidaan selvittää onko ferritiiniarvon nousu tulehduksesta johtuvaa. On kuitenkin myös monia virustauteja jotka eivät välttämättä nostata tulehdusarvoja ollenkaan, mutta silti saattavat nostattaa ferritiiniä. Tuolloin ferritiiniarvo ei kuitenkaan ole luotettava. Parhaan tuloksen saamiseksi ferritiiniarvot kannattaakin mittauttaa aikaisintaan kahden viikon kuluttua tulehdustaudin paranemisesta.
Onko ferritiini riittävä raudanpuutteen osoittaja?
Ferritiini on ehkä käytetyin raudanpuutteen osoittaja, sillä kun se on matala, on se merkki siitä, että raudanpuute voi olla mahdollinen. Kuitenkin toinen tärkeä raudanpuutteesta kielivä arvo on myös transferriinireseptorin määrä (S-Tfr). Liukoisen transferriinireseptorin pitoisuuden mittaaminen auttaa selvittämään, onko anemian taustalla raudanpuute.Tämän punasolun pinnan reseptorin muodostuminen lisääntyy huomattavasti, kun elimistö kärsii raudanpuutteesta. Tämä määritys lisää luotettavuutta, sillä arvoon eivät esimerkiksi vaikuta elimistön tulehdustilat. Rautavarastojen täyttymisen seurantaan ferritiini on kuitenkin parempi.
Miten mittauttaa rauta-arvot?
Meillä Apteekki 360 Ympyrätalon Labrassa voi kätevästi selvittää mahdollisen raudanpuutteen verikokein. Laboratoriotulokset valmistuvat noin yhdessä työpäivässä. Klikkaa tästä ajanvaraukseen ja selvitä arvosi!
Terveydenhoitaja Emilia
Lähteet:
Eerola H: Ferritiini, plasmasta, Laboratoriotutkimusten tulkinta. Duodecim Terveyskirjasto. 2021
Ritola I: Raudanpuutteen perusteet, 20 kysymystä ferritiinistä. www.raudanpuute.fi
Ritola I: Mitä hemoglobiini ja ferritiini kertovat raudanpuutteesta?. www.medipudas.fi