Matkailijan rokotukset - Punkkirokote (TBE)

16.5.2023
Kirjoittanut Jasmin Penttinen

Puutiaiset, eli tutummin punkit ovat jo heränneet talviunilta. Nyt viimeistään kannattaa suojautua tartunnalta ottamalla TBE-rokotus. 

Punkki on pieni hämähäkkieläimiin kuuluva niveljalkainen. Punkit viihtyvät parhaiten kosteilla ja metsäisillä alueilla lähes koko Suomessa vain pohjoisinta Lappia lukuun ottamatta. Suomessa on tavattu useampi punkkilaji, joista esimerkiksi puutiainen tai taigapunkki levittävät yleisesti tunnettuja tauteja, kuten borrelioosia ja TBE:tä eli puutiaisaivotulehdusta. 

Puutiaisaivotulehdus eli TBE on viruksen aiheuttama tauti, joka voi pahimmillaan olla erittäin vakava. Taudin hoitoon ei ole olemassa lääkehoitoa, mutta taudilta voi suojautua ottamalla rokotteen. TBE-rokote, eli “punkkirokote” antaa suojaa puutiaisten levittämää puutiaisaivotulehdusta vastaan. Rokote suojaa mahdolliselta tartunnalta, mutta ei itse punkin tarttumista ihoon. 

Apteekki 360 Ympyrätalosta saa kätevästi ilman lääkärin reseptiä tavallisimmat matkailijan rokotukset. Palvelumme kautta on siis mahdollista saada myös punkkirokote. Suojaa siis itsesi sekä läheisesi rokottautumalla vakavaa puutiaisaivotulehdusta vastaan. Perusrokotussarjaan kuuluu 3 rokotetta ja tämän jälkeen ensimmäinen tehosteannos suositellaan otettavaksi 3 vuoden päästä. 

Terveydenhoitajamme arvioi rokotuksen sopivuuden sekä mahdolliset vasta-aiheet aina ennen rokottamista. Emme rokota lainkaan alle 10 kg painavia lapsia. 

Mikäli aihe herätti lisää  kysymyksiä, voit tarvittaessa kysyä terveydenhoitajan konsultaatiota myös puhelimitse! Ajan rokotukseen voit varata verkkokauppamme kautta käyttäen Matkailijan rokotteet- palvelua.