Influenssan tarttuminen ja torjunta

Mikä on influenssa?


Influenssa on influenssavirusten aiheuttama äkillinen ylempien hengitysteiden tulehdus. Suomessa influenssaepidemioita esiintyy vuosittain erityisesti talvikautena. 


Influenssaviruksia on neljää eri päätyyppiä: A, B, C, ja D. Näistä A- ja B-virustyypit aiheuttavat eniten influenssaepidemioita. 


Influenssa A jakautuu moneen alatyyppiin. Näistä monesta alatyypistä kaksi aiheuttavat yleensä influessaepidemioita. Influenssa-B:n aiheuttamat epidemiat ovat keskimäärin lievä oireisempia kuin A-tyypin aiheuttamat influenssat. Ne ajoittuvat muutenkin enemmän keväälle kuin talvelle. 


Miten influenssa tarttuu?


Influenssa tarttuu yleensä joko pisaratartuntana yskiessä ja aivastaessa tai kosketuksen kautta esimerkiksi niistäessä tai käsien välityksellä. Tauti leviää helposti ahtaissa tiloissa kuten päiväkodeissa, kouluissa, julkissa liikennevälineissä tai muissa laitoksissa. Tartunnan saanut voi jo levittää tautia eteenpäin päivää ennen oireiden alkamista. Influenssan itämisaika tartunnasta oireiden alkamiseen on noin 1-4 päivää. 


Influenssan torjunta


Rokotukset ovat tehokkain tapa torjua influenssaa ja sen leviämistä. Myös oikea käsihygienia on aina hyvä muistaa. 


Suomessa tietyt ryhmät saavat kansallisessa rokotusohjelmassa maksutta joka vuosi influenssarokotuksen. Näihin ryhmiin kuuluvat mm. raskaana olevat, kaikki 65 vuotta täyttäneet, alle 7-vuotiaat lapset sekä riskiryhmään sairauden puolesta kuuluvat. Kaikkien olisi kuitenkin hyvä suojautua influenssalta ja mahdollisilta hyvinkin vakavilta jälkitaudeilta. 


Tiesitkö, että meiltä saa kätevästi ilman lääkärin reseptiä tavallisimmat matkailijan rokotukset? Palvelumme kautta on nyt jo mahdollista saada tämän vuoden influenssarokotus. Suojaa siis itsesi ja läheisesi influenssalta ja sen jälkitaudeilta, kuten korvatulehdukselta, keuhkoputkentulehdukselta tai keuhkokuumeelta. 


Sairaanhoitaja arvioi rokotuksen sopivuuden sekä mahdolliset vasta-aiheet aina ennen rokottamista. Emme rokota lainkaan alle 10 kg painavia lapsia. 


Mikäli aihe herätti kysymyksiä, voit tarvittaessa kysyä sairaanhoitajamme konsultaatiota myös puhelimitse (0293400680). Ajan rokotukseen voit varata verkkokauppamme kautta käyttäen Matkailijan rokotteet- palvelua

 

Lähteet: 


THL: Influenssarokote, 2022. https://thl.fi/fi/web/infektiotaudit-ja-rokotukset/rokotteet-a-o/influenssarokote


THL: Influenssa, 2022. https://thl.fi/fi/web/infektiotaudit-ja-rokotukset/taudit-ja-torjunta/taudit-ja-taudinaiheuttajat-a-o/influenssa