Helpotusta ylensyömiseen

19.12.2023
Kirjoittanut Jasmin Penttinen

Joulunaika on rankkaa aikaa vatsalle. Monilla vatsa voi olla jo kovilla ensin kiireen sekä stressin ja sitten vielä raskaan syömisen vuoksi.

jouluruokaa hyvillä mielin

Syöminen kuuluu jouluun ja jouluruoka on ehdottomasti pyhien kohokohta. On kinkkua, laatikoita, lohta, rosollia ja jälkiruokana joulutorttuja, kahvia sekä suklaakonvehteja. Jouluruokien kanssa yleensä monet juovat vielä viiniä, muita alkoholijuomia tai hiilihapotettuja virvoitusjuomia. Liialla herkuttelulla on kuitenkin varjopuolensa ja joskus siitä joutuu myöhemmin kärsiä. Ylensyönnin vaikutukset ovat kuitenkin meille kaikille tuttuja. Ruokailun jälkeen voi turvottaa, närästää ja vatsa ei toimi kunnolla. Jouluruoat ovat vielä tunnetusti hitaasti sulavia ruokia. Ylensyömistä voi kuitenkin ennaltaehkäistä ilman, että luopuu jouluun kuuluvasta herkuttelusta. 

Närästys on monille tuttu oire jouluruokailun jälkeen. Närästystä aiheuttaa yleensä suuri annoskoko, mausteinen sekä rasvainen ruoka sekä tietyt juomat ja ruoka-aineet, kuten alkoholi, hiilihapotetut juomat, kahvi, sitrushedelmät ja suklaa.

Helpot niksit ylensyömisen ja närästyksen ennaltaehkäisyyn

  • Vaikka jouluruokiin kuuluu perinteitä laatikoista kinkkuun ja eri kalalajeihin, kannattaa miettiä mistä itse sekä perhe pitää ja kaventaa valikoimaa koostumaan ainoastaan niistä ruokalajeista mistä pidätte. 
  • Ateriointiin kannattaa käyttää aikaa ja suupalat pureskella huolella. Maltillinen syöminen on kaiken a ja o. 
  • Ruokailua kannattaa välttää 2-3 tuntia ennen nukkumaanmenoa. Lisäksi ruokalepoa ja makuulle asettumista kannattaa välttää, koska makuuasento pahentaa vain oireita.
  • Mikäli joulun viettää kotona perheen kesken voi yrittää jakaa eri ruokalajeja eri päiville, jotta kaikkea ei tulisi syötyä esimerkiksi jouluaattona. 
  • Vaikka juhlapyhiin kuuluu rennosti ottaminen, ei kannata unohtaa liikuntaa. Kevyt liikunta auttaa yleensä vatsan turvotukseen sekä aineenvaihdunnan tehostamiseen. 
  • Juominen, erityisesti veden juonti, saattaa helpottaa ähkyä oloa, sillä se ylläpitää ruoansulatusta sekä aineenvaihduntaa ja saa suolen toimimaan paremmin.
  • Ärtyvän suoleen ja vatsan turvotukseen voi hakea helpotusta eri ruoansulatusentsyymeistä, jotka edistävät sulamattomien hiilihydraattien pilkkoutumista ruoansulatuskanavassa ja siten vähentää turvotusta sekä kaasunmuodostusta. Näitä on helposti saatavilla ilman reseptiä apteekeissa. 

Mikäli närästys- sekä muut vatsan oireet eivät kotikonstein lievity, on apteekissa saatavilla ilman reseptiä närästyksen- ja vatsan hoitoon tarkoitettuja valmisteita. Henkilökuntamme auttaa mielellään oikean valmisteen löytämisessä!

Oikein hyvää joulua ja onnellista uutta vuotta 2024!

Lähteet: 

Terveyskirjasto, Närästys. 2023 (https://www.terveyskirjasto.fi/dlk00052, haettu 19.12.2023)