Apteekkarin blogi: Toukokuu on yhteisöllisyyden ja Ilon juhlaa!

Apteekkari Tiina Vaitomaa
Vuonna 2014 Tiina aloitti apteekkarina Ympyrätalon apteekissa. Vuodet eivät ole olleet pelkästään myötäisiä, vaan joukkoon on mahtunut monia erilaisia vaiheita. Apteekin nimikin on vaihtunut kahteen kertaan matkan varrella. Nykyinen Apteekki 360 Ympyrätalo syntyi, kun Tiina halusi saada kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin konseptinsa vielä paremmin esille. Ja mikä olisikaan parempi nimi kuvaamaan Ympyrätalon uniikkia muotoa sekä Tiinan kehittämää kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin konseptia – hyvinvoinnin ympyrä kun todellakin kattaa koko 360 astetta.
-

Perhe, ystävät ja juhlat ovat aina olleet tärkeässä roolissa omassa Ikigaissani. Varsinkin näin toukokuussa kevään ja kesän monenlaisten juhlien lähestyessä muistelen usein kaikkia mukavia kohtaamisia ja kokemuksia, joita olen saanut elämässäni kokea. Elämän suurten merkkipaalujen juhlistaminen ystävien kanssa tekee niistä erityisempiä. Olipa kyseessä valmistujaiset, häät, syntymäpäivät tai eläkkeelle jääminen, ystävät tekevät näistä hetkistä ikimuistoisia. Voisi jopa sanoa, että ystävät ja juhlat kulkevat käsi kädessä – toisiaan täydentäen - luoden hetkiä, joissa elämän pienet ja suuret ilot jaetaan ja niitä juhlistetaan yhdessä.

Juhlissa myös yhteisöllisyyden tunne vahvistuu. Kun kokoonnumme juhlimaan perheen, ystävien ja läheistemme kanssa, jaamme yhdessä ainutlaatuisia hetkiä, jotka lujittavat yhteistä historiaamme ja tätä kautta syventävät keskinäistä sidettämme.Tulevien vuosien myötä pystyymme sitten muistelmaan näitä yhteisiä jaettuja kokemuksia ja hetkiä.

Vuosien vieriessä olen myös huomannut, että jos vain mahdollista niin kannattaa kaikkien erilaisten juhlien aikana ottaa myös runsaasti valokuvia – on ihanaa palata valokuvien kautta erilaisiin hyviin muistoihin. Ja valokuvien kautta mahdollisesti muistella myös jo edesmenneitä rakkaimpiamme.

apteekki

Hetkeen keskittyminen auttaa kiireen keskellä

Arjen kiireet pitävät meidät kaikki liiankin kiireisinä ja tämän vuoksi yhteisen ajan jakaminen esimerkiksi juhlien muodossa on tärkeää sekä ystävyydelle, mutta myös omalle hyvinvoinnille. Juhlissa kun harvoin tulee ajateltua arjen haasteita, vaan keskitymme nauttimaan hetkestä ja tunnelmasta.

Tuo hetkeen keskittyminen onkin taitolaji – itse ainakin huomaan kuinka helposti ajatukset täyttävät pään ja estävät keskittymästä nykyhetkeen. Tottakai asioita pitää miettiä ja niitä on myös hyvä pohtia yhdessä perheen ja ystävien kanssa. Mutta liika on liikaa näissäkin asioissa. Joskus voimme jäädä oman päämme sisällä jopa jumiin ajatuksiimme ja siksi pysähtyminen ja ajatusten nollaaminen on tärkeää. Ja tätä rauhoittumista tapahtuu nimenomaan silloin kun hiljennämme tahtia ja keskitymme hetkeen: annamme asioiden muotoutua ja kehittyä kaikessa rauhassa - pakottamatta. Usein olenkin huomannut, että moni vaikea asia onkin ratkannut yllättävän helposti, kun olen hiljentänyt ja pystynyt keskittämään hetkeksi ajatukseni täysin muualle.

Kuinka harjoitella hetkeen keskittymistä?

Itse aloitan aina hengitysharjoituksilla – keskittyminen omaan hengittämiseen ja hengitykseen on erittäin tehokas tapa pysäyttää liiat kierrokset. Ja jos haluaa syventää hengitysharjoituksia voi niihin liittää myös vaikka meditaatiota tai äänimaljarentoutusta.

hengitysharjoitus

Mutta usein jo pelkkä tietoinen kävelyretki esimerkiksi metsässä tai lähiympäristössä auttaa: Kun kytken autopilotin päältä ja annan katseeni vaeltaa askeleisiini ja ympäristööni huomaan taas kuinka pieni sitä itse kukin meistä on tässä maailmankaikkeudessa. Tämä antaa myös vertailupohjaa omille ajatuksille ja murheille.

Pyrin myös noudattamaan tietoista syömistä eli kun syön keskityn vain syömiseen enkä tee muuta. Tämän olen nykyaikana huomannut kovin haastavaksi, koska ympärillämme on saatavilla valtava määrä dataa monesta eri kanavasta yhtä aikaisesti. Ja usein olemme jo valmiiksi virittäytyneet tilaan, jossa koemme jäävämme paitsi jos emme ole jatkuvasti tavoitettavissa tai meidan/sähköpostien/puhelimen äärellä. Tällainen ajatusmalli jos mikä ajaa meidät suoranaiseen infoähkyyn, ja ajatuksemme lähtevät laukalle.

Alussa onkin täysin normaalia, että ajatukset lähtevät harhailemaan. Kun huomaan ajatusteni lähtevän keskittymään epäolennaisiin asioihin, palautan huomioni takaisin nykyhetkeen ja keskityn tässä hetkessä olemiseen. Olenkin huomannut, että kun säännönmukaisesti “maadoitan” itseäni niin ajatuten harhailun kanssa pystyy toimimaan aina vain helpommin.

Keskittyminen hetkeen auttaa lisäämään kokonaisvaltaista hyvinvointia

Hetkeen keskittyminen voi tuntua aluksi todella haastavalta, mutta säännönmukaisesti sitä harjoittamalla se voi todellakin tuoda paljon parannuksia hyvinvointiin. Tämä on myös stressinhallinassa erinomainen työkalu – kesken kiireisen päivän pienikin hetkeen tarttuminen ja pysähtyminen voi antaa paljon lisäenergiaa.

kosmetologi helsinki

Olen myös huomannut, että itsestä huolen pitäminen toimii myös erittäin hyvänä hyvinvoinnin lähteenä. Esimerkiksi keskittyminen ammattilaisen tekemään ihonhoitoon rentouttavassa ympäristössä on minulle lähes miniloma. Ja jokaisen kokeilemani hoidon jälkeen huomaan kuinka hyvää tuo lyhytkin rauhoittuminen tekikään.

Tälläkin juhlakaudella aloitan valmistelut itsestäni: rauhoitun, jotta pystyn keskittymään hetkeen ja nauttimaan kaikista ihanista kohtaamisista. Kuten kaikki tiedämme tämän vanhan totuuden: Jotta pystyt auttamaan muita, pitää sinun ensin auttaa itseäsi.

Jos sinäkin haluat tutustua testaamiini ihoklinikkamme palveluihin käy tutustumassa niihin täällä.

Ja muistathan myös, että lahjakortit ovat oiva tapa muistaa juhlien sankareita. Niistä voit lukea lisää täältä.

Ihanaa alkanutta juhlakautta meille kaikille!

Kuvaaja: Jeppe Tuomainen


Jätä kommentti

Huomio. Kommenttisi täytyy hyväksyä ennen julkaisua.

Tämä sivu on suojattu hCaptcha-tunnistuksella, ja hCaptchan tietosuojakäytäntöjä ja käyttöehtoja sovelletaan.